Liikaa töitä, liian vähän aikaa?
Monessa pk-yrityksessä yrityksen kehittäminen jää kiireen vuoksi taka-alalle. Päivät kuluvat asiakkaiden, henkilöstöasioiden ja päivittäisen toiminnan pyörittämiseen, eikä aikaa jää liiketoiminnan kehittämiseen tai tulevaisuuden suunnitteluun.
Kasvukallio auttaa pk-yrityksiä kehittämään liiketoimintaa, henkilöstöä ja kannattavuutta käytännönläheisesti ja yrittäjän arkea ymmärtäen. Tavoitteena on:
Kannattava
kasvu
Selkeämpi
toimintatapa
Työkuorman keventäminen
1. Räätälöity kehittämisen tuki kiireiselle yrittäjälle
Kiireen oravanpyörästä ulos
Tuntuuko siltä, että yrityksen kaikki langat ovat omissa käsissäsi?
Kasvavassa yrityksessä yrittäjän vastuulle kertyy helposti henkilöstöasioita, kehittämistä, suunnittelua, talouden seurantaa ja päivittäisen toiminnan pyörittämistä.
Työpäivät venyvät, mutta aikaa ei silti tunnu olevan riittävästi.
Tässä palvelussa saat rinnallesi luotettavan liiketoiminnan moniosaajan auttamaan juuri niissä asioissa, jotka vievät eniten aikaa tai ovat jääneet tekemättä.

Räätälöityä tekemistä esimerkiksi:
- henkilöstöasioihin
- kehittämistehtäviin
- dokumentointiin
- erilaisiin selvitys- ja valmistelutöihin
- talouden ja markkinoinnin suunnitteluun
Tavoitteena on vapauttaa yrittäjän aikaa tärkeimpiin tehtäviin ja vähentää kuormitusta.
Kuvitellaan yrityksen arkea vaelluksena. Välillä mennään hankalassa maastossa, välillä nautitaan eväsherkuista ja joskus pysähdytään tarkastelemaan karttaa kompassin kanssa, mistä tultiin ja miten kannattaa jatkaa.
Lopulta ensiarvoisen tärkeitä ovat hetket, jolloin tarkastetaan tilanne ja suunta? Juuri tämä jää yrityksissä usein tekemättä!
2. Yrityksen nykytilan kartoitus ja kannattavuuden parantaminen
Tässä palvelussa tarkastelen yritystäsi kokonaisuutena ja etsin tärkeimmät kehittämiskohteet.
Tarkastelen:
- talouden keskeisiä tunnuslukuja
- henkilöstön tilannetta
- markkinointia ja myyntiä
- toiminnan tehokkuutta
- keskeisiä riskejä
Etsin:
- 3–5 merkittävintä kehityskohdetta
- konkreettiset toimenpiteet niiden ratkaisemiseksi
Lopputuloksena:
yhteenveto ja yhteinen työpaja.

Yrityksen tärkein voimavara on henkilöstö. Usein se on myös kalleimpia resursseja.
Tämän vuoksi henkilöstöstrategia ja henkilöstösuunnitelma ovat erityisen tärkeitä!
3. Henkilöstöstrategia ja henkilöstön kehittäminen
Tässä palvelussa tarkastelemme yrityksesi henkilöstön nykytilaa ja tulevia tarpeita.

Käymme yhdessä läpi:
- henkilöstön nykytilan
- tulevaisuuden osaamistarpeet
- rekrytointien suunnittelun
- osaamisen kehittämisen
- johtamisen ja yrityskulttuurin
- työhyvinvoinnin ja työkyvyn
- tavoitteet ja seurannan
Lopputuloksena:
selkeä suunta henkilöstön kehittämiseen ja kasvun tukemiseen.
Kun yrityksessä on tekemisen meininki ja brändi huokuu tuoreutta ja intoa, asiakkaatkin huomaavat sen.
Joskus kasvun seuraavat askeleet ovat kuitenkin epäselviä. Tekemistä on paljon. Yrityksen kasvaessa kaikki toiminnot eivät pysy mukana.
Kasvu vaatii yrittäjältä joustavaa ajattelutapaa:
- rohkeutta kokeilla uutta
- rohkeutta epäonnistua ja oppia niistä
- jatkuvaa kehittymistä
- uskallusta katsoa hieman pidemmälle tulevaisuuteen
4. Liiketoiminnan kehittäminen ja yrityksen kasvun suunnittelu
Kasvun buustipaketti – liiketoiminnan sparraus
Tarkastelemme yhdessä:
- missä yrityksesi on nyt
- ketkä ovat tärkeimmät asiakkaasi
- mitkä palvelut tai tuotteet ovat kannattavimpia
- mihin kasvua kannattaa suunnata
- mikä voi hidastaa kasvua
Lopputuloksena saat konkreettisen kasvusuunnitelman seuraaville askelille.


Milloin yrityksen kehittämiseen kannattaa hakea apua?
- työpäivät venyvät jatkuvasti
- yritys kasvaa nopeasti
- henkilöstömäärä lisääntyy
- kannattavuus ei kehity toivotulla tavalla
- johtamiseen tarvitaan uusia toimintamalleja
- yrityksen kehittämiseen ei löydy riittävästi aikaa
Miksi valita Kasvukallio?
Kokonaisvaltainen näkökulma
Ymmärrän yrityksen eri osa-alueiden yhteyksiä.
Käytännönläheiset ratkaisut
Ei raportteja hyllyyn vaan apua arkeen.
Asiakaslähtöinen ote
Kuuntelen, kysyn ja kuljen rinnallasi.
Ymmärrys
Yrittäjän arjen moninaiset haasteet vaativat välillä pysähtymistä ja hapenottoa.

